UiTa ja TaTU toivottavat tervetulleiksi Tampereelle!
28.10.2019

Hyvät uimarit, valmentajat sekä kaikki kilpailuja seuraavat!
Jälleen kerran Tampereella järjestetään uinnin kansallisen tason SM-kilpailut. Olemme pyrkineet kehittämään täällä pidettäviä kilpailuja niin tapahtumallisuuden kuin järjestelyjen kannalta jatkuvasti. Tavoitteena tietenkin tarjota niin kilpailijoille kuin katsojille mahdollisimman hyvät tekijät hyville tuloksille, joita edesauttaa myös hyvä tunnelma. Tärkeimpinä tekijöinä tässä on meidän kilpailuorganisaatiomme ja siellä toimivat vapaaehtoiset tekijät. Myös Tampereen kaupungin tuki tarjoamalla olosuhteet sekä investoimalla kilpailuteknologioihin ovat välttämättömiä onnistuneiden kilpailujen järjestämiselle.
Järjestävänä tahona toimiva Uinnin Tuki ry on toiminut virallisesti tamperelaisten seurojen yhteisenä kisajärjestäjänä vuodesta 1996. Tuolloin seuroja oli neljä, tällä hetkellä vain Uinti ja TaTU Tampere muodostavat Uinnin Tuen.
Olemme todenneet seurojen kanssa yhdessä, että on aika mennä eteenpäin. Olemme yhdessä päättäneet, että siirrämme kansallisten, kansainvälisten ja Tampereen Avoimien kilpailujen organisointi vastuun Uinti ja TaTU Tampereen järjestettäväksi vuoden 2020 aikana.
Tällä toimenpiteellä selkeytämme kilpailuorganisaatiotamme toiminnallisesti.
TaTU Tampere täytti tänä vuonna 100 vuotta. Jälleen yksi tamperelainen seura, jota voi onnitella erittäin pitkästä taipaleesta uinnin hyväksi.
Vielä kerran lämmin kiitos meidän vapaaehtoistoimijoille ansiokkaasta ja sitoutuneesta toiminnasta sekä Tampereen kaupungille olosuhteista.
Tervetuloa 2019 LRSM-kisoihin. Viihtykää ja kannustakaa uimareita hyviin suorituksiin.
Puheenjohtajat,
Jari Räikkönen (Uinti Tampere) ja Heimo Poutanen (TaTU Tampere)